Tanskan retki 2022
Keravan Omakotiyhdistyksen kesäretki Tanskaan 25.7.-30.7.2022
Kauan odotettu kesäretki alkoi ajomatkalla ruotsalaisten peltojen ja metsien halki. Tanskaan saavuttuamme ajoimme idyllistä rantatietä Kööpenhaminaan, jossa tutustuimme kuninkaallisiin koteihin - vain ulkoa päin. Komeiden vanhojen rakennusten lisäksi näimme uutta arkkitehtuuria. Mielenkiintoinen oli CopenHill jätevoimalaitos, jonka vinolle katolle oli rakennettu mm. laskettelurinne. On kuulemma tanskalaisten suosituin talvilajien harrastuspaikka ympäri vuoden. Vierailimme Christianian vapaakaupungissa, joka ei vaikuttanut niin hurjalta kuin saattoi kuvitella. Jyllannissa näimme Rubjerg Knuden majakan ja vanhan kirkon, jotka ovat kärsineet hiekan jatkuvasta siirtymisestä sekä ihailimme Kattegatin ja Skagerrakin-aaltoja. Mieleen jäi myös tuulimyllyjen suuri määrä sekä hyvin toimiva pyöräily: jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä on omat väylät ja pyöräilijät ajavat hurjastelematta.
Retken kuvat ovat Harri Hännisen ja Marja Mattilan ottamia.
Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.